Kirjoita blogiisi kolmesta sinulle
tutuimmasta sosiaalisen median sovelluksesta tai ympäristöstä.
- Miten
käytät niitä itse tai miten olet tietosi niistä saanut?
- Millaisia
esimerkkejä niiden käytöstä sinulla on tai mitä keksit?
Facebook
Itselleni tutuin sosiaalisen median palvelu on verkkoyhteisö
Facebook. Aloitin sen käyttämisen vuonna 2008, vaikka aluksi vähän
vastustelinkin sinne liittymistä. Tiedon palvelusta sain ystävien kautta jotka
olivat jo liittyneet, sähköpostiin alkoi tulvia kutsuja liittymään ja pakkohan
se sitten oli. Käytän Facebookia päivittäin yhteydenpitoon ystävien kanssa ja
nykyisin myös opiskeluun. Suurin osa ystävistäni ja sukulaisista asuu Oulussa,
ja minä itse Helsingissä, joten itselleni Facebook on ollut todella tärkeä
yhteydenpidossa ja kuulumisten vaihtamisessa. Nykyisten Yamk-opintojen aikana
Facebookista on tullut myös tärkeä osa opiskelua. Olisin täysin hukassa monista
opiskeluun liittyvistä asioista ilman suljetun Facebook-ryhmämme apua. Jaamme
siellä tietoa ajankohtaisista asioista, laitamme linkkejä, kyselemme kurssien
tehtävistä tai vain avaudumme vaikkapa opetuksen tasosta.
Blogger
Ennen tätä kurssia olin tutustunut blogeihin vain lukemalla
niitä. Olen tosin seurannut läheltä kun hyvä ystäväni kirjoittaa ”työkseen” laihduttamiseen/urheiluun
liittyvää blogia. Se mitä blogeja seuraan riippuu hyvin paljon sen hetkisestä
elämäntilanteesta. Vauvaa odottaessani seurasin muiden raskaana olevien
blogeja, remontoidessa taloa seurasin ja hain vinkkejä muiden
remonttiblogeista, ja kun oli aika sisustaa uutta kotia jäin koukkuun
sisustusblogeihin. Hyvät blogit osuvat kohdalle usein vahingossa tiedonhaun
lomassa, tai sitten joku ystävä saattaa vinkata jostakin hyvästä blogista. Kun
tälle kurssille tuli luoda blogi, huomasin, ettei ainakaan bloggerin
käyttäminen ole kovinkaan vaikeaa. Aikaa se kyllä vie ainakin aluksi,
huomaamatta vierähti pari tuntia ihan vain tutkiessa kaikkia ominaisuuksia mitä
sieltä löytyy. Voisin hyvinkin kuvitella pitäväni blogia, mutta luulen ettei
lukijoita löytyisi kovinkaan paljoa J
YouTube
Tuntuu että YouTube on ollut olemassa aina.. En edes muista
kuka minulle olisi siitä ensimmäisen kerran kertonut. Palvelun käyttöönotto ja
käyttäminen on mielestäni helppoa, eikä se vaadi tuntien säätämistä. Kätevää on
myös kun omalle tilille pystyy tallentamaan videoita myöhempää katselua varten
ja tekemään soittolistoja.
YouTubeakin voi käyttää melko erilaisiin tarkoituksiin. Itse
lisäsin sinne ensimmäisen kerran videoita kun opiskelin eläintenkouluttajaksi.
Oli erittäin hyödyllistä katsoa videolta omaa kouluttamistaan, ja samalla muut
opiskelijat/opettajat pystyivät kommentoimaan suoritusta. YouTubesta löytyy
videoita ihan joka tarkoitukseen. Olen etsinyt sieltä videoita liittyen
leipomiseen/ruonlaittoon, remontoimiseen, ompelemiseen, kravatin solmimiseen
jne. Parasta oli kun ystäväni oli laulanut onnittelulaulun ja ladannut videon
YouTubeen. Nykyisin eniten YouTubesta kuitenkin katsotaan ”heppaa” eli
Ihhahhaata..
-Hanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti