Näin se tuli tämäkin kurssi päätökseen, koko kesä tässä on pakerrettu ja täytyy kyllä sanoa että on tullut opittua paljon uutta! Ennen kurssia oma sosiaalisen media käyttöni oli rajoittunut lähinnä Facebookiin ja muiden blogien lukemiseen, nyt tiedän ja osaan jo paljon muutakin :)
Kurssin pakotti tutustumaan sellaisiinkin palveluihin, joihin tuskin olisin muuten viitsinyt perehtyä, kuten heiaheiaan, ja hienoa oli että sain kurssin ansiosta luotua LinkedIn-tilinkin. Myös se että osana kurssia oli muiden blogeihin tutustumista ja vertaisarviointi, opetti paljon.
Parasta kurssissa oli mielestäni blogiympäristöön tutustuminen, ja se että nyt ymmärtää kuinka monipuolisesti erilaisia sosiaalisen median palveluita voi käyttää hyödyksi sekä omassa että työelämässä.
Paljon jäi vielä opittaavakin, mutta eihän tämä opiskelu tähän lopu!
Mukavaa syksyä!
-Hanna
Blogi, joka toimii sosiaalinen media työyhteisön työvälineenä-kurssin oppimisympäristönä
keskiviikko 27. elokuuta 2014
Oppimistehtävä 4
4a) Rakentakaa suunnitelemanne toteutus
Vaikka tässä nyt ollaan hieman myöhässä palautuksen suhteen, niin ihan hyvähän siitä tuli!
Ryhmämme Laaksonen, Lalli ja Miinalainen suunnitteli ja toteutti Opiskelijoiden liikuntapiiri-nimellä kulkevan toteutuksen, johon kuuluu blogi ja siihen liittyvä Facebook-sivusto.
Blogin laadimme ilmaiseen Wordpress-sivustoon, blogi löytyy täältä:
http://huippukunnossa.wordpress.com/
Ja Facebook-sivu löytyy täältä:
https://www.facebook.com/groups/1463826937232288/
4b) Tee toteutuksestasi esittelyvideo (käytä esim. Jing, Screenr, Screen-captore,o-matic), jonka linkität blogiisi näkyviin
Pikaisen tarkastelun jälkeen päätimme laatia videon käyttämällä Screen-o-matic-ohjelmaa. Ohjelma oli yllättävän helppo käyttää, mutta tänne linkittämisen kanssa oli hieman ongelmia.. jospa se nyt näkyisi.
Tässä video: Huippukunnossa tehokkaisiin oppimistuloksiin
4c) Tutustu yhteen tällä opintojaksolla rakennettuun toteutukseen ja arvioi toteutusta blogissasi
Toteutuksia arvioidessanne kiinnittäkää huomionne siihen, onko toteutuksen rakenne hyvä ja vastaako se mielestäsi valitun kohderyhmän tarpeisiin
Luonnollisesti halusin tutustua ryhmän Kartano-Pukki-Ylönen Assistenttipalvelut Oy:n toteutukseen, koska suunnitelma vaikutti mielenkiintoiselta. Katsoin heidän laatimansa esittelyvideon.
Videon perusteella voisin sanoa että aikalailla valmis paketti pienen yrityksen some-paketiksi! Toki kun kyseessä on kuvitteellinen yritys, ei kaikki ole ihan käyttövalmista ja loppuunvietyä, mutta hyvin kattava ja hyvin suunniteltu kokonaisuus, ja tämän tyyppinen kokonaisuus sopisi mielestäni hyvin pienelle yritykselle.
4d) Miten jatkossa voisit hyödyntää sosiaalista mediaa tehtävissäsi?
Voit esimerkiksi miettiä ja arvioida sitä, miten opintojakson yhteydessä rakentamanne toteutuksen toimivuutta voisi jatkossa kehittää tai millä uudella tavalla voisit hyödyntää erilaisia sosiaalisen median palveluita jatkossa.
Vaikka suunnitelemamme ja rakentamamme toteutus olikin ihan toteuttamiskelpoinen, niin jäihän siinä vielä paljon paranneltavaakin. Esimerkiksi blogiin suunnitelemamme liikuntapäiväkirjan varsinainen toteutus jäi tekemättä. Mikäli blogi toteutettaisiin todellisuudessa, se luultavasti kannattaisi luoda maksulliselle alustalle, jotta saataisiin käyttöön lisää toimintoja. Jos ajattelisin itseäni liikuntapiirin mahdollisena käyttäjänä niin blogiin pitäisi saada lisää mielenkiintoista sisältöä luotua, kuten esimerkiksi alennuksia, kilpailuja jne. Varmasti blogista saisi paljon mielenkiintoisemman ulkoisestikin kun perehtyisi vielä tarkemmin ominaisuuksiin, ja tosiaan luulen että maksullinen alusta toimisi paremmin. Muutamia käytännön asioita pitäisi myös miettiä, ennen kuin toteutus olisi varsinaisesti valmis käyttöön. Kuten miten liittyminen/rekisteröityminen käytännössä tapahtuisi, kuka päivittää blogia ja milloin, kuka vastaa Facebook-sivuston päivittämisestä jne.
-Hanna
Vaikka tässä nyt ollaan hieman myöhässä palautuksen suhteen, niin ihan hyvähän siitä tuli!
Ryhmämme Laaksonen, Lalli ja Miinalainen suunnitteli ja toteutti Opiskelijoiden liikuntapiiri-nimellä kulkevan toteutuksen, johon kuuluu blogi ja siihen liittyvä Facebook-sivusto.
Blogin laadimme ilmaiseen Wordpress-sivustoon, blogi löytyy täältä:
http://huippukunnossa.wordpress.com/
Ja Facebook-sivu löytyy täältä:
https://www.facebook.com/groups/1463826937232288/
4b) Tee toteutuksestasi esittelyvideo (käytä esim. Jing, Screenr, Screen-captore,o-matic), jonka linkität blogiisi näkyviin
Pikaisen tarkastelun jälkeen päätimme laatia videon käyttämällä Screen-o-matic-ohjelmaa. Ohjelma oli yllättävän helppo käyttää, mutta tänne linkittämisen kanssa oli hieman ongelmia.. jospa se nyt näkyisi.
4c) Tutustu yhteen tällä opintojaksolla rakennettuun toteutukseen ja arvioi toteutusta blogissasi
Toteutuksia arvioidessanne kiinnittäkää huomionne siihen, onko toteutuksen rakenne hyvä ja vastaako se mielestäsi valitun kohderyhmän tarpeisiin
Luonnollisesti halusin tutustua ryhmän Kartano-Pukki-Ylönen Assistenttipalvelut Oy:n toteutukseen, koska suunnitelma vaikutti mielenkiintoiselta. Katsoin heidän laatimansa esittelyvideon.
Videon perusteella voisin sanoa että aikalailla valmis paketti pienen yrityksen some-paketiksi! Toki kun kyseessä on kuvitteellinen yritys, ei kaikki ole ihan käyttövalmista ja loppuunvietyä, mutta hyvin kattava ja hyvin suunniteltu kokonaisuus, ja tämän tyyppinen kokonaisuus sopisi mielestäni hyvin pienelle yritykselle.
4d) Miten jatkossa voisit hyödyntää sosiaalista mediaa tehtävissäsi?
Voit esimerkiksi miettiä ja arvioida sitä, miten opintojakson yhteydessä rakentamanne toteutuksen toimivuutta voisi jatkossa kehittää tai millä uudella tavalla voisit hyödyntää erilaisia sosiaalisen median palveluita jatkossa.
Vaikka suunnitelemamme ja rakentamamme toteutus olikin ihan toteuttamiskelpoinen, niin jäihän siinä vielä paljon paranneltavaakin. Esimerkiksi blogiin suunnitelemamme liikuntapäiväkirjan varsinainen toteutus jäi tekemättä. Mikäli blogi toteutettaisiin todellisuudessa, se luultavasti kannattaisi luoda maksulliselle alustalle, jotta saataisiin käyttöön lisää toimintoja. Jos ajattelisin itseäni liikuntapiirin mahdollisena käyttäjänä niin blogiin pitäisi saada lisää mielenkiintoista sisältöä luotua, kuten esimerkiksi alennuksia, kilpailuja jne. Varmasti blogista saisi paljon mielenkiintoisemman ulkoisestikin kun perehtyisi vielä tarkemmin ominaisuuksiin, ja tosiaan luulen että maksullinen alusta toimisi paremmin. Muutamia käytännön asioita pitäisi myös miettiä, ennen kuin toteutus olisi varsinaisesti valmis käyttöön. Kuten miten liittyminen/rekisteröityminen käytännössä tapahtuisi, kuka päivittää blogia ja milloin, kuka vastaa Facebook-sivuston päivittämisestä jne.
-Hanna
tiistai 12. elokuuta 2014
Oppimistehtävä 3
Pitkän hiljaiselon jälkeen taas täällä somen maailmassa.. Kolme kesäkurssia yhtäaikaa näillä helteillä on ollut aika haastavaa! Oppimistehtävä 3 tehtiin onneksi Marjon ja Petrin kanssa ryhmässä, joten ei voinut jäädä lorvimaan vaikka olisi huvittanut :) Hieman tehtävän palautusta hidasti se, ettei minun tunnuksillani jostakin syystä ollut oikeuksia lisätä tehtävää wiki-sivuille, enkä päässyt palauttamaan tehtävää sovittuna aikana. Ryhmässä käytimme yhteydenpitoon Skypea ja Facebookia, ihan hyvin toimi. Ensimmäinen Skype-istunto tosin meinasi vähän pätkiä, mutta saimme kuitenkin kehitettyä ideaa eteenpäin, jonka jälkeen jatkettiin suunnittelua ja työnjakoa Facebookiin luodussa ryhmässä. Kiitos ryhmäläiset! :)
Oppimistehtävä 3
Suunnittele itsenäisesti, parisi kanssa tai ryhmässä sosiaalista mediaa hyödyntävän kokonaisuus työyhteisön, harrastetoiminnan tai opiskelukäyttöön. Hyödyntäkää aiemmissa tehtävissä opittuja asioita sekä vinkkejä ja käytäntöjä, joita olette saaneet.
Kokonaisuuden suunnittelussa tulee ottaa huomioon ja perustella käyttämäsi sosiaalisen median välineet, niiden valintaperusteet sekä tietoturvakysymykset.
3b) Tehtävän suorittamiseen liittyy työparin vertaispalaute. Etsi itsellesi vertaiarvioija kurssin osallistujien joukosta.
Ryhmämme arvioi Assistenttipalvelut Oy-Kartano-Pukki-Ylönen suunnitelmaa. Oikein mielenkiintoinen ja toimiva suunnitelma!
3c) Kirjoita blogimerkintä aiheesta.
Tässäpä tämä. Nyt itse toteutuksen suunnitteluun..
-Hanna
torstai 26. kesäkuuta 2014
2d Muiden blogit aiheesta
2d) Lue ja kommentoi
vähintään kahden muun opintojakson opiskelijan blogia tästä aiheesta
Kävin tutustumassa kartanonrouvan ja Some-Lotan blogeihin ja kommentoimassa aiheeseen liittyen.
Mielenkiintoisia näkökulmia molemmilla!
-Hanna
keskiviikko 25. kesäkuuta 2014
2c Työyhteisön sosiaalisen median käytön pelisäännöt
2c) Etsi verkosta
jonkin työyhteisön sosiaalisen median käytön pelisäännöt
Pohdi blogissasi, mikä
on löytämiesi pelisääntöjen keskeinen viesti, kenen vastuulla näiden
pelisääntöjen laatiminen on ja mitä niissä tulisi olla?
Otin tähän tehtävään esimerkiksi Suomen Lääkäriliiton
laatimat ohjeistukset sosiaalisen median ja sovellusten käyttämiseen. Kyseiset
ohjeet on hyväksytty Suomen Lääkäriliiton hallituksen kokouksessa, joten
uskoisin että liiton vastuulla on näiden ohjeiden laatiminen ja päivittäminen. Valitsin
nämä ohjeet koska lääkärit työyhteisönä ovat muutenkin mielenkiintoinen ryhmä. Lääkärit
ovat aina suurennuslasin alla, ja heihin ammattiryhmänä kohdistuvat aivan
erilaiset odotukset kuin moneen muuhun. Lääkärin tulee käyttäytyä harkiten,
sillä yksityisiä mielipiteitä saatetaan yleistää koskemaan koko lääkärikuntaa. Jos
olisin itse lääkäri, niin en varmasti uskaltaisi lausua sanaakaan sosiaalisessa
mediassa. Näissäkin ohjeissa korostetaan sitä että kaikkeen sosiaalisessa
mediassa jaettavaan tietoon tulisi suhtautua kuten julkiseen tietoon. Toisaalta
ohjeissa muistutetaan myös sosiaalisen median myönteisistä puolista
tiedotuskanavana, potilaiden vertaistukena ja voimaannuttajana.
Mitä ohjeissa sitten tulisi olla..? Yleisesti ottaen
ajattelisin että ohjeistukset voivat opastaa työntekijöitä toimimaan sosiaalisessa
mediassa yrityksen, tässä tapauksessa lääkäriliiton, toivomalla tavalla. Ohjeet
voivat kannustaa työntekijöitä julkaisemaan toivottua sisältöä, joka taas voisi
johtaa myönteiseen keskusteluun. Lääkäreiden kohdalla tässä voisi ajatella
vaikkapa yksityistä lääkäriasemaa, jolle maineella on suurta merkitystä.
Ohjeissa tulisi olla myös ohjeet siihen miten erilaisissa tilanteissa voi/kannattaa
viestiä, ja mitä asioita voi kertoa, tai mitä ei voi jakaa julkisesti.
Seuraava lause kiteyttää mielestäni oleellisen Lääkäriliiton sosiaalisen median ohjeiden viestistä:
”Ohjeiden on tarkoitus suojella potilaiden yksityisyyttä,
vaalia hyvää toveruutta lääkärien kesken ja opastaa lääkäreitä toimimaan
ammattitaustansa ymmärtäen myös sosiaalisessa mediassa” (Lääkärilehti
14.12.2012)
-Hanna
2b Digitaalinen identiteetti
2b) Digitaalinen
identiteetti
Etsi hakukoneen avulla tietoja itsestäsi - tekstejä, kuvia, videoita.
Millaisia tietoja
sinusta löytyy?
Minusta löytyy Googlen hakukoneen avulla yllättävän vähän
tietoja. Olen näköjään onnistunut salaamaan Facebook-profiilinikin niin hyvin
ettei sitä löydy etsimällä nimellä, hyvä niin. Pelkästään nimeäni hakemalla ei
löydy mitään muuta tietoa kuin vasta perustetun LinkedIn-profiilini tiedot. Se
oli tiedossa, en ole yrittänytkään salata profiilia. Nimeni on melko yleinen,
ja muita samannimisiä löytyy useita. Eräs samanniminen fysioterapeutti esiintyy
suurimmassa osassa löytyneitä linkkejä, ja hevosurheiluun liittyvää tietoa
löytyy runsaasti nimeni alta.
Päätin sitten lisätä hakutekijöihin myös toisen nimeni..
Silloin paljastui että netistä löytyy puhelinnumeroni, koko nimeni ja
osoitteeni! Ei näin. Huomenna heti soitto operaattorille, ja puhelinnumero
salaiseksi, ainakin osoitteen kohdalta.
Kuvahaulla löytyy ainoastaan yksi kuva, joka on oikeasti minä.
Kyseessä on vuonna 2009 Taloussanomissa ollut nimitysuutinen. No, se ei
haittaa. Voisihan se kuva tietysti parempikin olla, mutta olkoon.
Ovatko tiedot
mielestäsi oikeita?
Kaikki tiedot mitä minusta löytyivät hakukoneen(Google)
avulla näyttivät olevan oikeita, huh!
Kuinka voit vaikuttaa
siihen, mitä tietoja sinusta on?
Miettimällä tarkoin mitä tietoa jakaa ja missä. Kun liittyy
johonkin mihin pitää syöttää henkilötiedot, tulisi lukea tietosuojaan liittyvät
säännökset huolellisesti.
Voiko tietoja poistaa
verkosta?
Kuten tässä aiemmissa kohdissa on tullut mainittua, niin
tietojen poistaminen ei välttämättä olen ihan helppo juttu. Luulen että
kaikesta netissä tehdystä jää aina jonkinlainen jalanjälki, vaikka saisikin
poistettua haluamansa tiedon.
Riippuu paljon siitä mistä asiasta on kyse, kun tietoja
haluaa lähteä poistamaan. Nyt on lähiaikoina ollut paljon keskustelua esimerkiksi
Googlen hakutietojen poistamisesta. Täytyy sanoa että ennen tämän kurssin
alkamista, en edes tiennyt että sellainen on mahdollista. Euroopan unionin
tuomioistuimen ratkaisu tuli voimaan 13.5.2014 ja se vaikuttaa merkittävästi
hakukoneiden toimintaan Euroopassa. Tuomioistuimen mukaan tietyillä käyttäjillä
on oikeus pyytää hakupalveluita, kuten Googlea, poistamaan käyttäjän oman nimen
sisältävien kyselyiden hakutuloksia. Edellytyksenä on että tulosten tiedot
”eivät ole asianmukaisia, ne eivät ole tai eivät enää ole olennaisia taikka ne
ovat liian laajoja niihin tarkoituksiin, joissa niitä on käsitelty."
Googlen omilla sivuilla kerrotaan että tietojen poistamista voi pyytää
täyttämällä verkkolomakkeen. Sen jälkeen he arvioivat täyttyykö edellytykset ja
poistavat tiedot. Tämä uusi ratkaisu on kuulemma aiheuttanut runsaasti
lisätöitä, ja töitä tehdään asian eteen yötä päivää. Eli ilmeisesti ihmiset
ovat sankoin joukoin halunneet tietojaan poistettavan..
Itselläni ei tähän mennessä ole ollut tarvetta miettiä
tietojen poistamista muualta kuin joidenkin sähköpostitse mainostavien
yritysten listoilta. Olen joskus tilannut kenkiä ulkomaisista verkkokaupoista,
ja heiltä tulee mainospostia lähes päivittäin sähköpostiini. Olen yrittänyt
pyytää mainonnan lopettamista, mutta edelleen sitä tulee, ärsyttävää! Olen myös
huomannut että moni yritys tekee mainonnan kieltämisen tarkoituksella
vaikeaksi, se ei onnistu ihan noin vain klikkaamalla.
Facebookia olen monesti miettinyt.. Vaikka en jaakaan siellä
kovin henkilökohtaista tietoa niin välillä mietityttää kenen kaikkien käsiin ne
vähäisetkin tiedot menevät. Pelottavinta on se, että olen huomannut saavani
mainoksia sellaisista asioista joista olen keskustellut jonkun kanssa
yksityisviestinä!
-Hanna
maanantai 23. kesäkuuta 2014
2a Tietosuojakysymykset
Tietosuojakysymykset
Toisessa oppimistehtävässä tutustutaan tietosuojakysymyksiin.
Tehtävänä oli etsiä verkosta paikkoja, joissa käydään keskustelua
tietosuojakysymyksistä. Olen etsinyt, mutta en ole vielä onnistunut
löytämään sopivaa keskustelua johon voisin osallistua… Suurin osa löytämistäni foorumeista olivat sellaisia joissa keskustelijat olivat oikeasti ammattilaisia, joten en olisi edes osannut osallistua keskusteluun :) Päädyin siis vain osallistumaan keskusteluun ryhmän Facebook-sivulla.
Lisäksi tuli miettiä seuraavia kysymyksiä:
Lisäksi tuli miettiä seuraavia kysymyksiä:
Millaisia seikkoja sosiaalisia verkkotyökaluja työyhteisössä käyttävän
henkilön pitäisi ottaa huomioon tietosuojan näkökulmasta?
Tutustuttuani eri lähteistä löytyviin sosiaalisten
verkkotyökalujen käyttöön ja tietosuojaan liittyviin materiaaleihin,
yleispäteväksi säännöksi tässäkin asiassa sopii: käytä tervettä järkeä, äläkä
hölmöile. Tietosuojassa on kyse siitä, mitä tietoja käyttäjä jakaa
itsestään ja kenelle. Poimin muutamia mielestäni tärkeimpiä lähteistä esille
nousseita asioita työyhteisön verkkotyökalujen käyttöön liittyen:
- Sosiaalinen media on tarkoitettu ennen kaikkea julkisista asioista käytäviä keskusteluja varten
- Työasioista tulisi keskustella vain työyhteisössä hyväksytyissä sosiaalisen median kanavissa
- Tulisi muistaa että aina kun käyttää työyhteisön laitteita, verkkoa tms. esiintyy silloin aina organisaation edustajana
- Kannattaa miettiä ennen kuin julkaisee tietoja/mielipiteitään verkossa, niitä on hyvin vaikea poistaa jälkikäteen
- Työyhteisölle kannattaa laatia sosiaalisten verkkotyökalujen käyttöön tarkoitetut ohjeistukset
- Henkilöstön tulee tietää miten toimia sosiaalisen median palveluissa edustaessaan organisaatiota
- On syytä erottaa työminä ja yksityisminä
Näiden lisäksi nimenomaan tietosuojan näkökulmasta tulisi
ottaa huomioon lainsäädännöllisiä seikkoja, mm. henkilötietolaki,
tekijänoikeuslaki ja laki yksityisyyden suojasta.
Henkilötietolaki
Henkilötietolaki liittyy toimintaan heti kun verkkopalvelun
käyttäjien tiedot tai käytön lokitiedot jäävät palvelun tarjoajalle. Henkilötietolaissa
säädetään henkilörekisterinpitäjälle yleinen huolehtimisvelvollisuus
henkilötietojen käsittelyssä. Lain mukaan rekisterinpitäjän tulee käsitellä
henkilötietoja laillisesti, noudattaa huolellisuutta ja hyvää
tietojenkäsittelytapaa ja toimia muutoinkin niin ettei rekisteröidyn
yksityiselämänsuojaa tai muita perusoikeuksia rajoiteta ilman laissa säädettyä
perustetta. Henkilötietolain mukaan
kaikkiin verkkopalveluihin, joissa kerätään henkilötietoja, on liitettävä
tietosuojaseloste, jotta tietojen antajaa voidaan informoida tietojen
keräämisestä ja suojata tämän yksityisyyttä. Rekisterinpitäjän on laadittava
kaikista henkilörekistereistä rekisteriseloste ja siitä tulisi näkyä, kuka
käsittelee tietoja ja mihin tarkoitukseen. Rekisterinpitäjän on pidettävä
rekisteriseloste jokaisen saatavilla.
Tekijänoikeuslaki
Verkkotyökaluissa käytettävän tiedon käsittelyyn voi
vaikuttaa myös tekijänoikeudelliset seikat. Erilaiset tietokannat ja niihin
liittyvät ohjelmistot saattavat esimerkiksi nauttia tekijänoikeudellista
suojaa. Kaikessa materiaalissa mitä sosiaaliseen mediaan laitetaan, tulee olla
tekijänoikeudelliset asiat kunnossa. Lisäksi tietoihin ja niiden käyttöön
saattaa liittyä sopimusoikeudellisia ja muita kaupallisia velvoitteita, jotka
tietojen käsittelijän tulee huomioida.
EU:n lainsäädäntö
EU:ssa on jo pitkään ollut valmisteilla uusi EU:n
tietosuoja-asetus. Uusi tietosuoja-asetus tulisi pitkälti korvaamaan nykyisin
voimassaolevan henkilötietolakimme. Tietosuoja-asetusta koskeva uudistus vahvistaisi
henkilötietojen suojaa ja toisi mukanaan yrityksille merkittäviä
velvollisuuksia, joista keskeisimpiä ovat mm.
1) velvollisuus
nimittää tietyissä tilanteissa yritykseen tietosuojavastaava
2) väärinkäytöksiin
liittyvät huomattavat sakkomaksut
3) ilmoitusvelvollisuus
tietomurtotilanteissa
4) rekisteröidyn oikeus saada itseään koskevat tiedot
poistetuksi
Mikäli Euroopan unionin neuvosto hyväksyy parlamentin kannan
ja tietosuoja-asetuksen valmistelutyö saadaan päätökseen, asetus astuisi
todennäköisesti voimaan ensi vuodenvaihteen tienoilla. Tällöin asetus tulisi
voimaan laintasoisena koko EU:n alueella. Asetuksen voimaantulon jälkeen
yrityksillä ja organisaatioilla olisi kaksi vuotta aikaa muuttaa toimintansa
sen mukaiseksi.
Mitä ovat avoimuuden ja läpinäkyvyyden edut?
Yritysten kannalta se että esiintyy avoimesti ja
läpinäkyvästi voi tuoda hyötyjä monellakin tapaa. Tietoa saadaan jaettua,
mahdollistetaan vuorovaikutus, opitaan toisilta ja tieto voi kehittyä paremmin.
Sosiaalinen media voi olla hyvä tapa kommunikoida asiakkaiden
ja muiden sidosryhmien kanssa, oppia uutta, saada palautetta ja kehittää
asioita. Yritys joka avoimesti kertoo vaikkapa Facebookissa uusista
suunnitelmistaan voi saada yleisöltä kullanarvoisia vinkkejä, ja se voi jopa
säästää turhalta työltä. Usein monet asiat valmistellaan pienen piirin kesken,
joissa kaikilla on samankaltainen tausta, koulutus ja kokemustausta. Kun tietoa
jaetaan suuremmalle yleisölle avoimesti, voidaan saada laajemmin näkökulmia ja
uusia ideoita, sekä voidaan tunnistaa mahdolliset riskit ja puutteet.
Myös markkinoinnin kannalta voi avoimuudesta olla hyötyä,
markkinointia voidaan tehdä tehokkaammin, nopeammin ja myös edullisemmin.
Avoimuus myös lisää tietoisuutta ja voi lisätä henkilöstön halukkuutta kehittämiseen.
Avoimen viestinnän kautta voidaan saavuttaa uusia kontakteja, verkostoitua ja
solmia kenties uusia kumppanuuksiakin. Uutisia toiminnasta on myös helpompi ja
nopeampi jakaa kuin esimerkiksi painetussa mediassa.
Mielestäni avoimuus yleensä vaikuttaa myös yrityksen
maineeseen positiivisesti. Esimerkiksi toimitusjohtajan pitämä avoin blogi
antaa mielestäni positiivisen kuvan yrityksestä, toki riippuu myös siitä mitä
blogiin kirjoitetaan..
Milloin henkilökohtaisten tietojen jakamisesta olisi hyötyä työyhteisön
kannalta?
Tämä kohta olikin hieman vaikeampi mietittävä.. Itse en
näkisi että todella henkilökohtaisten
tietojen jakamisesta työyhteisössä olisi mitään hyötyä.
Se, että yleisesti jaetaan omia henkilökohtaisia
tietoja/ajatuksia/osaamista hyödyttää toki työyhteisöä. Kun omia tietoja
jaetaan työyhteisössä, syntyy usein keskustelua joka taas johtaa uusien
näkökulmien syntymiseen, oppimiseen toisilta ja kenties jopa syntyy uusia
innovaatioita.
Millaista vahinkoa voi syntyä ellei henkilökohtaisten tietojen
suojaamisesta huolehdita?
Sosiaalisten verkkotyökalujen käyttämiseen liittyy tietysti
paljon riskejä, jos ei ole tarpeeksi huolellinen. Sekään ei kyllä aina riitä,
taitavia väärinkäyttäjiä löytyy aina. Tietoaineistoon liittyviä riskejä ovat
mm. käyttäjätunnusvarkaudet, identiteettiväärennökset, vakoilu ja tietojen
kalastelu. Liian henkilökohtaista tietoa ei siis pitäisi laittaa esille. Nämä
liian henkilökohtaiset tiedot tarkoittavat sähköpostiosoitetta, oikeaa
osoitetta, puhelinnumeroa ja muita vastaavanlaisia tietoja. Lisäksi valokuvien
lisäämisen suhteen kannattaa olla tarkkana. Täytyy ottaa huomioon, että monilla
palveluntarjoajilla on oikeus syötettyjen tietojen käyttämiseen hyvinkin
laajasti, sekä oikeus antaa tietoja eteenpäin yhteistyökumppaneille. On tärkeää
tutustua sopimusehtoihin ennen sosiaalisten palveluiden käyttöönottoa. Pahimmassa
tapauksessa huolimaton käyttäjä voi menettää omaisuutta, rahaa ja maineensa.
-Hanna
-Hanna
sunnuntai 15. kesäkuuta 2014
1c Yhteenveto
1c) Miten sosiaalista mediaa voi hyödyntää omalla alallasi?
Kun nyt olen näitä erilaisia sosiaalisen median sovelluksia
ja palveluita selaillut, niin on alkanut hieman hahmottua kuinka valtavan
monipuolisesti niitä voidaan hyödyntää myös työyhteisöissä. Kaikki sovellukset
ja palvelut eivät tietenkään sovellu kaikille yhteisöille, mutta luulen että
jollakin tavoin jokainen työyhteisö voi hyötyä sosiaalisesta mediasta. Lähdin
tässä tehtävässä miettimään mahdollisesti sopivia sosiaalisen median
hyödyntämistapoja omalle työpaikalleni, joka on pieni rahoitusalan toimija.
Yrityksen kannalta monet sosiaalisen median palvelut
tarjoavat mahdollisuuden lisätä näkyvyyttä, tunnettuutta ja kenties myös
luotettavuutta. Sosiaalisen median palvelut voidaan siis nähdä
markkinointikeinona, ja niitä kannattaakin käyttää tukena
markkinointikampanjoiden yhteydessä. Aloitan jälleen itselleni tutuimmasta eli
Facebookista. Lähes ”kaikki” ovat Facebookissa, nykyisin myös yritykset. Facebookissa
yritys voi kertoa ajankohtaisista asioista, uusista tuotteista, tarjouksista..
ja tavoittaa asiakkaat nopeasti, jos vain ne asiakkaat saadaan ensin
”tykkääjiksi”. Arvonnat ja kilpailut yrityksen Facebook-sivulla voivat myös
lisätä asiakaskuntaa tehokkaasti. Facebook-sivusto voi toimia myös osittaisena
asiakaspalvelukanavana, täytyy vain muistaa että se syö myös yrityksen
resursseja. Samalla pitää muistaa että sivustoille voi tulla myös negatiivisia
kommentteja, ja kaikkiin pitäisi olla valmis vastaamaan. Twitteriä voidaan
hyödyntää aika samalla tavoin kuin Facebookia, ja se toimii myös oivana
palveluna kun halutaan verkostoitua tai pyrkiä luomaan mainetta alan
asiantuntijana.
Mitä useammassa sosiaalisen median kanavassa yritys on
esillä, sitä paremmin se vaikuttaa myös yrityksen löydettävyyteen. Mielestäni
se luo myös luotettavuutta, käyn nykyisin lähes aina tarkistamassa onko
yrityksellä Facebook-profiili, jos olen vaikkapa vuokraamassa loma-asuntoa
ulkomaiselta yritykseltä tai tilaamassa pienemmästä verkkokaupasta jotakin. Facebookissa,
Twitterissä tai blogeissa käytävistä keskusteluista ja kommenteista yritys voi
saada ensiarvoisen tärkeää tietoa asiakkaista ja heidän mielipiteistään. Niiden
avulla yritys voi kehittää toimintaansa ja tuotteitaan asiakkaita paremmin
palvelevaan suuntaan. Sosiaalisessa mediassa myös tuotetaan joka päivä
runsaasti alaan liittyvää tietoa. Seuraamalla oman alan sosiaalisen median palveluita,
yritys voi olla ensimmäisenä huomaamassa uusia trendejä ja kehitysnäkymiä.
Omalla alallani en kuitenkaan näkisi että kannattaisi olla mukana ihan kaikissa
kanavissa. Rahoitusala on melko ”herkkä” ala, joten tietty luotettavuus pitää
pystyä säilyttämään. LinkedIniä yritys voisi hyödyntää rekrytoinnissa. Etenkin
jos haetaan työntekijää päällikkötason tehtäviin, uskoisin LinkedInistä olevan
hyötyä oikean henkilön etsimisessä.
Omalle alalleni sopiva sosiaalisen median hyödyntämiskeino
voisi olla blogin kirjoittaminen. Yrityksen näkökulmasta blogi on ennen kaikkea
viestinnän työkalu sekä sisäisesti että ulkoisesti. Blogia voi kirjoittaa
julkisesti tai vain henkilöstön omaan käyttöön. Blogien kohdalla mielestäni
tarvetta olisi molemmille. Julkiseen blogiin voisi kirjoittaa alan uutisista ja
pyrkiä luomaan positiivista yrityskuvaa, ja henkilöstön käyttöön tarkoitetussa
blogissa voisi tiedottaa yrityksen sisäisistä asioista ja pyrkiä osallistamaan
henkilöstöä ideoimaan uutta ja kehittämään omaa työpaikkaansa.
Olen itse hoitanut työpaikkani henkilöstöasioita ja pyrkinyt
kehittämään työhyvinvointia. Heiaheia olisi mielestäni loistava palvelu jokaiselle
työyhteisölle! Heiaheialla on oma yritysten käyttöön luotu palvelu, jota
voidaan muokata jokaiselle sopivaksi. Yritykset voivat tarjota Heiaheian
palvelun avulla henkilöstölleen kannustin- ja palkitsemisjärjestelmän, joka
ottaa kuitenkin huomioon jokaisen henkilökohtaiset liikkumistottumukset. Uskon
oikeasti että yhteinen tavoite voisi parantaa yhteishenkeä ja toki se että
saisi työntekijät liikkumaan enemmän parantaisi ainakin työssä jaksamista. Työpaikoilta
löytyy tietysti aina vastustajia, jotka eivät innostuisi asiasta, mutta itse
olisin ainakin heti mukana!
-Hanna
lauantai 14. kesäkuuta 2014
1b Perehtyminen uuteen sovellukseen
1b) Perehdy yhteen sinulle aiemmin vieraaseen sosiaalisen
median sovellukseen, palveluun tai toimintaympäristöön. Opettele perusteet sen käyttämisestä ja kerro blogissasi
miten mahdollisesti voisit käyttää sitä työyhteisössä
LinkedIn
Pitkään on ollut jo mielessä että pitäisi luoda profiili
LinkedIniin. Nyt en enää keksi syytä miksi välttelisin sitä, joten päätin tässä
tehtävässä tutustua siihen, ja laatia itselleni profiilin.
Profiilin luominen oli helppoa, pystyin kirjautumaan sivulle
Facebook-tunnuksellani. Sen jälkeen pystyin täyttämään tietojani sen verran
kuin halusin. Palvelu ohjasi tietojen täyttämistä askel askeleelta, ja jokaisen
kohdan pystyi myös hyppäämään yli jos halusi. Päätin tällä erää lisätä tietoja
vain koulutukseni suhteen, sekä lisäsin profiiliini kuvan. Palvelu ehdotti
minulle heti henkilöitä jotka voisin lisätä yhteyksiini, käsittääkseni tämä
tapahtui sähköpostiosoitteeni perusteella. Tällä hetkellä en vielä etsi töitä,
mutta opintovapaani lähestyessä loppua alan etsiä töitä aktiivisesti, jolloin
lisään profiiliini työkokemukseni ja osaamiseni. Olen käsittänyt että LinkedIn
toimii työnhakijoiden ja työntekijöiden kohtaamispaikkana, ja kontaktit
näyttelevät suurta roolia. Profiili voi mahdollisesti lisätä näkyvyyttä työnantajien
silmissä, ja profiilin avulla voi rakentaa ammatillista profiilia. En tiedä
kuinka paljon työnantajat käyttävät LinkedIniä sopivien työntekijöiden
etsimiseen, mutta ainakin siellä voi pyrkiä luomaan verkostoja ja mahdollisesti
löytää uusi työnantaja sitä kautta. Näyttää siltä että ainakin suuret
kansainväliset yritykset käyttävät LinkedIniä myös rekrytoinnissa, joten jos
sellaiseen haluaisi hakea töihin, niin palvelu voi olla hyvinkin hyödyllinen. LinkedInissä
voi myös ”seurata” tiettyjä yrityksiä ja saada ilmoituksen mikäli heillä
avautuu kiinnostavia työpaikkoja.
HeiaHeia
Tässä nyt vallan innostuin näistä uusista sovelluksista ja
päätin kirjautua myös HeiaHeia-palveluun. Heiaheia on netissä toimiva liikuntaa
ja hyvinvointia edistävä palvelu, joka on suunniteltu sekä henkilökohtaiseen
että yhteisöjen käyttöön. Palvelussa voi kirjata omia treenisuorituksiaan,
jakaa tuloksia muiden kanssa, luoda oman treeniohjelman, seurata painoa jne. Omat
tulokset voi halutessaan jakaa myös Facebookissa ja Twitterissä. Olen yrittänyt
aloitella liikuntaharrastusta viime kuukausina tosissani, ja ajattelin että
tämä voisi olla mielenkiintoinen lisä/motivaattori harrastukseen.
Tännekin kirjautuminen kävi helposti, ja muutenkin sivuilla
on mielestäni helppo navigoida. Muutamassa minuutissa olin luonut profiilin,
ehtinyt tutkia palvelun ominaisuuksia sekä kirjannut tämän viikon
liikuntasuoritukset ja tavoitteet. Keskeisellä paikalla komeilee ”aktiivisuusmittari”,
jossa näkyy tämän viikon liikuntasuoritukset sekä paljonko tämän viikon
tavoitteesta on suoritettu. Tällä hetkellä näyttää olevan 50% omasta tavoitteesta
ja mennään jo lauantaissa.. Tulee kiire!
Tähän sovellukseen jäin heti koukkuun, miksi minä vasta nyt
tämän löysin!
-Hanna
-Hanna
perjantai 13. kesäkuuta 2014
1a Sosiaalisen median sovellukset ja ympäristöt
Kirjoita blogiisi kolmesta sinulle
tutuimmasta sosiaalisen median sovelluksesta tai ympäristöstä.
- Miten
käytät niitä itse tai miten olet tietosi niistä saanut?
- Millaisia
esimerkkejä niiden käytöstä sinulla on tai mitä keksit?
Facebook
Itselleni tutuin sosiaalisen median palvelu on verkkoyhteisö
Facebook. Aloitin sen käyttämisen vuonna 2008, vaikka aluksi vähän
vastustelinkin sinne liittymistä. Tiedon palvelusta sain ystävien kautta jotka
olivat jo liittyneet, sähköpostiin alkoi tulvia kutsuja liittymään ja pakkohan
se sitten oli. Käytän Facebookia päivittäin yhteydenpitoon ystävien kanssa ja
nykyisin myös opiskeluun. Suurin osa ystävistäni ja sukulaisista asuu Oulussa,
ja minä itse Helsingissä, joten itselleni Facebook on ollut todella tärkeä
yhteydenpidossa ja kuulumisten vaihtamisessa. Nykyisten Yamk-opintojen aikana
Facebookista on tullut myös tärkeä osa opiskelua. Olisin täysin hukassa monista
opiskeluun liittyvistä asioista ilman suljetun Facebook-ryhmämme apua. Jaamme
siellä tietoa ajankohtaisista asioista, laitamme linkkejä, kyselemme kurssien
tehtävistä tai vain avaudumme vaikkapa opetuksen tasosta.
Blogger
Ennen tätä kurssia olin tutustunut blogeihin vain lukemalla
niitä. Olen tosin seurannut läheltä kun hyvä ystäväni kirjoittaa ”työkseen” laihduttamiseen/urheiluun
liittyvää blogia. Se mitä blogeja seuraan riippuu hyvin paljon sen hetkisestä
elämäntilanteesta. Vauvaa odottaessani seurasin muiden raskaana olevien
blogeja, remontoidessa taloa seurasin ja hain vinkkejä muiden
remonttiblogeista, ja kun oli aika sisustaa uutta kotia jäin koukkuun
sisustusblogeihin. Hyvät blogit osuvat kohdalle usein vahingossa tiedonhaun
lomassa, tai sitten joku ystävä saattaa vinkata jostakin hyvästä blogista. Kun
tälle kurssille tuli luoda blogi, huomasin, ettei ainakaan bloggerin
käyttäminen ole kovinkaan vaikeaa. Aikaa se kyllä vie ainakin aluksi,
huomaamatta vierähti pari tuntia ihan vain tutkiessa kaikkia ominaisuuksia mitä
sieltä löytyy. Voisin hyvinkin kuvitella pitäväni blogia, mutta luulen ettei
lukijoita löytyisi kovinkaan paljoa J
YouTube
Tuntuu että YouTube on ollut olemassa aina.. En edes muista
kuka minulle olisi siitä ensimmäisen kerran kertonut. Palvelun käyttöönotto ja
käyttäminen on mielestäni helppoa, eikä se vaadi tuntien säätämistä. Kätevää on
myös kun omalle tilille pystyy tallentamaan videoita myöhempää katselua varten
ja tekemään soittolistoja.
YouTubeakin voi käyttää melko erilaisiin tarkoituksiin. Itse
lisäsin sinne ensimmäisen kerran videoita kun opiskelin eläintenkouluttajaksi.
Oli erittäin hyödyllistä katsoa videolta omaa kouluttamistaan, ja samalla muut
opiskelijat/opettajat pystyivät kommentoimaan suoritusta. YouTubesta löytyy
videoita ihan joka tarkoitukseen. Olen etsinyt sieltä videoita liittyen
leipomiseen/ruonlaittoon, remontoimiseen, ompelemiseen, kravatin solmimiseen
jne. Parasta oli kun ystäväni oli laulanut onnittelulaulun ja ladannut videon
YouTubeen. Nykyisin eniten YouTubesta kuitenkin katsotaan ”heppaa” eli
Ihhahhaata..
-Hanna
tiistai 10. kesäkuuta 2014
Aloitustehtävä
Palasin juuri pari tuntia sitten kahden viikon lomalta Espanjasta, ja siellä olin lähes täydellisessä nettipimennossa.. Olin onnistunut sivuuttamaan tämän kurssin aloituksen, ja tässä sitä nyt ollaan H-Y-V-I-N myöhässä aloituksen suhteen! Lupaan korjata tilanteen ja päästä mukaan alkujärkytyksen jälkeen :)
Ensimmäisenä blogikirjoituksena piti miettiä sosiaaliseen mediaan liittyviä kokemuksia, ennakkokäsityksiä ja odotuksia. Sosiaalinen media on läsnä omassa elämässäni päivittäin(paitsi nyt kun olin lomalla).Ensimmäisenä ajatuksena sosiaalista mediaa miettiessäni tulee mieleen Facebook, jota käytän lähes päivittäin, vaikka aluksi hieman vastustelinkin sinne liittymistä. Facebook on nykyisin mielestäni lähes "pakollinen" väline eritysesti opiskelu- ja työmaailmassa. En esimerkiksi tulisi toimeen oman opiskeluryhmäni Facebook-ryhmää. Sosiaalinen media palvelee itseäni monissa eri tilanteissa kun haluan hakea tietoa, keskustella asioista tai jakaa tietoa. Vierailen erilaisilla keskustelupalstoilla erilaisissa elämäntilanteissa, vauvaa odottaessani keskustelin vauvapalstoilla/foorumeissa, ja koiraharrastukseen liittyen koirapalstoilla sekä matkustamisesta ja eri maista jaan ja seuraan tietoa eri foorumeissa. Seuraan myös muutamia blogeja liittyen remontoimiseen, sisustamiseen ja urheiluun.
Itseäni hirvittää hieman sosiaalisessa mediassa sen osittain liiallinenkin avoimuus. Monet ihmiset jakavat henkilökohtaisesta elämästään tietoa todella avoimesti, osa ehkä tietää kuinka julkista tieto on, mutta välillä mietityttää ymmärtävätkö kaikki kuitenkaan sitä ihan täysin..
Tässä ensimmäisiä ajatuksia, eiköhän tämä tästä! :)
-Hanna
Ensimmäisenä blogikirjoituksena piti miettiä sosiaaliseen mediaan liittyviä kokemuksia, ennakkokäsityksiä ja odotuksia. Sosiaalinen media on läsnä omassa elämässäni päivittäin(paitsi nyt kun olin lomalla).Ensimmäisenä ajatuksena sosiaalista mediaa miettiessäni tulee mieleen Facebook, jota käytän lähes päivittäin, vaikka aluksi hieman vastustelinkin sinne liittymistä. Facebook on nykyisin mielestäni lähes "pakollinen" väline eritysesti opiskelu- ja työmaailmassa. En esimerkiksi tulisi toimeen oman opiskeluryhmäni Facebook-ryhmää. Sosiaalinen media palvelee itseäni monissa eri tilanteissa kun haluan hakea tietoa, keskustella asioista tai jakaa tietoa. Vierailen erilaisilla keskustelupalstoilla erilaisissa elämäntilanteissa, vauvaa odottaessani keskustelin vauvapalstoilla/foorumeissa, ja koiraharrastukseen liittyen koirapalstoilla sekä matkustamisesta ja eri maista jaan ja seuraan tietoa eri foorumeissa. Seuraan myös muutamia blogeja liittyen remontoimiseen, sisustamiseen ja urheiluun.
Itseäni hirvittää hieman sosiaalisessa mediassa sen osittain liiallinenkin avoimuus. Monet ihmiset jakavat henkilökohtaisesta elämästään tietoa todella avoimesti, osa ehkä tietää kuinka julkista tieto on, mutta välillä mietityttää ymmärtävätkö kaikki kuitenkaan sitä ihan täysin..
Tässä ensimmäisiä ajatuksia, eiköhän tämä tästä! :)
-Hanna
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)